Luin tänään Facebookissa pohdiskelua siitä voiko ihmiselle sanoa suoraan lihoamisesta tai muusta terveyteen/ hyvinvointiin/ elämäntapaan liittyvästä asiasta. Kysyjällä on paljon hyviä ajatuksia hyvinvoinnista ja tarkoitus oli hyvä. Hän tosin toteaa, että “Se iänikuinen "olet just hyvä tuollaisena kuin olet" on kivaa kuultavaa, mutta ei auta mihinkään. Rehellisyys auttaa, mutta se on myös vaikeaa. Siinä on se riski, että loukkaa toista - se on kaikille kurjaa.” Tämä herätti minussa hieman ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Toisaalta on ihanaa, jos joku haluaa auttaa ja välittää, mutta toisaalta itsensä hyväksyminen on tärkeää ilman ulkoisia asioita, jolloin pitäisi näyttää tietynlaiselta tai syödä tiettyjä asioita ollakseen hyvä ihminen…

Minusta on tärkeää, että jokainen ymmärtää olevansa ihmisenä ja olevana olentona ihana, hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin on. Sen ei sinällään pitäisi liittyä siihen miltä näytät tms. Voisi ehkä puhua itsetunnosta tai omanarvontunnosta. Kun tämä on kunnossa, voi myös itse havaita oman olemisen heikkouksia, miettiä terveyttä ja kyetä ottamaan kommentit/ huolenilmaisut vastaan rakentavasti. Jos taas tuntee huonommuutta itsestään jo ihmisenä, eivät kommentit (rakastavaksi tai rakentavaksikaan tarkoitetut) ehkä ole ihmisen kannalta hyviä, vaan voi johtaa syvemmälle. Ja vaikka hyvinvointi tuottaa hyvää oloa myös itsestä, saattaa sen rakentuminen mennä hyvin pinnalliseksi ja saada aikamoisia muotoja.

Tekosyyt ovat toki eri asia, enkä puolustele tätä. Kuitenkin nyt uupumuksen reunalla käyneenä (toiseen kertaan) voin todeta, että riittämättömyyden tunteen vallitessa ainoa asia, jota kaipaan on armo. Armo itseäni kohtaan ja armo muiden puolelta. Lupa olla minä ja lupa riittää tällaisena. Kun tästä olen nyt alkanut nousemaan tai kävelemään reunalta kauemmas tasamaalle, olen taas pystynyt miettimään omaa elämää ja elämäntapoja taas paremmin.

Mieleni teki kovasti kommentoida asiaa Fcebookissakin, mutta en halunnut typistää ajatustani vastaukseen ja muutenkin koin, että ehkä omat ajatukseni menivät hieman eri raiteille kuin itse aihe. En myöskään halunnut, että ajatuksiani tulkittaisiin siinä kontekstissa, koska kirjoittajan ja kommentoijien tarkoitus oli hyvä, eikä sinänsä ristiriidassa minun ajatusteni kanssa. Toivonkin rakkautta, armoa ja iloa itseä ja muita kohtaan, me riitämme tällaisina kuin olemme. <3