Olen suorittaja. Rakastan sitä, että kalenteri on täynnä ja saan puuhata kaikkea. Miksi? 

• Saan "aikaan" jotain
• Käytän aikaani "järkevästi"
• Ei ole tylsää 

Ihan hyviä syitä ja varmaan kaikille tuttua? Olen kuitenkin pitkään halunnut myös oppia nauttimaan arjesta kaikkine normaaleine asioineen. Haluan osata iloita elämästäni sellaisenaan kaikkinen arkisine asioineen ilman suurempaa tekemistä tai suorittamista. Suorittaminen on urheilijalle tietyllä tavalla hyväkin asia, mutta kohtuudella. 

Olen positiivinen ihminen. Liika suorittaminen saa tämän murenemaan ja kadotan silloin helposti itseni. Muutaman vuoden takaa muistan olotilan, jolloin suorittaminen, fyysinen uupumus ja huonovointi kulminoituivat kesään, jolloin vuodatin enemmän pettymyksen ja turhautumisen kyyneleitä ja koin suuttumusta kuin ennen (ja sain harjoittelun tiimellyksessä kaksi kertaa mustan silmän kukauden sisään). Tätä en halua enää kokea. Koskaan. Haluan nauttia ja iloita elämästäni. Toki pettymyksiä ja turhautumista erityisesti urheilussa joutuu kokemaan, mutta ei arkisessa harjoittelussa ainakaan jatkuvasti. Positiivisuus onkin auttanut minua selviämään pettymyksistä mm. kilpailujen suhteen, koska osaan suhteuttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tunnistaa onnistumiset oman arvoni ilmankin jotain yksittäistä saavutusta (helpompi sanoa nyt kuin heti tapahtuneen jäkeen). 

Voisinkin tähdätä positiiviseen suorittamiseen, eli tasapainoon tekemisen, arjesta nauttimisen ja ilon kanssa. Tavoitteena on kuitenkin jäädä ilon ja negatiivisempien tunteiden välillä plussan puolelle. 

Elämäniloa miljoona kiloa!