Luin tänään Facebookissa pohdiskelua siitä voiko ihmiselle sanoa suoraan lihoamisesta tai muusta terveyteen/ hyvinvointiin/ elämäntapaan liittyvästä asiasta. Kysyjällä on paljon hyviä ajatuksia hyvinvoinnista ja tarkoitus oli hyvä. Hän tosin toteaa, että “Se iänikuinen "olet just hyvä tuollaisena kuin olet" on kivaa kuultavaa, mutta ei auta mihinkään. Rehellisyys auttaa, mutta se on myös vaikeaa. Siinä on se riski, että loukkaa toista - se on kaikille kurjaa.” Tämä herätti minussa hieman ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Toisaalta on ihanaa, jos joku haluaa auttaa ja välittää, mutta toisaalta itsensä hyväksyminen on tärkeää ilman ulkoisia asioita, jolloin pitäisi näyttää tietynlaiselta tai syödä tiettyjä asioita ollakseen hyvä ihminen…

Minusta on tärkeää, että jokainen ymmärtää olevansa ihmisenä ja olevana olentona ihana, hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin on. Sen ei sinällään pitäisi liittyä siihen miltä näytät tms. Voisi ehkä puhua itsetunnosta tai omanarvontunnosta. Kun tämä on kunnossa, voi myös itse havaita oman olemisen heikkouksia, miettiä terveyttä ja kyetä ottamaan kommentit/ huolenilmaisut vastaan rakentavasti. Jos taas tuntee huonommuutta itsestään jo ihmisenä, eivät kommentit (rakastavaksi tai rakentavaksikaan tarkoitetut) ehkä ole ihmisen kannalta hyviä, vaan voi johtaa syvemmälle. Ja vaikka hyvinvointi tuottaa hyvää oloa myös itsestä, saattaa sen rakentuminen mennä hyvin pinnalliseksi ja saada aikamoisia muotoja.

Tekosyyt ovat toki eri asia, enkä puolustele tätä. Kuitenkin nyt uupumuksen reunalla käyneenä (toiseen kertaan) voin todeta, että riittämättömyyden tunteen vallitessa ainoa asia, jota kaipaan on armo. Armo itseäni kohtaan ja armo muiden puolelta. Lupa olla minä ja lupa riittää tällaisena. Kun tästä olen nyt alkanut nousemaan tai kävelemään reunalta kauemmas tasamaalle, olen taas pystynyt miettimään omaa elämää ja elämäntapoja taas paremmin.

Mieleni teki kovasti kommentoida asiaa Fcebookissakin, mutta en halunnut typistää ajatustani vastaukseen ja muutenkin koin, että ehkä omat ajatukseni menivät hieman eri raiteille kuin itse aihe. En myöskään halunnut, että ajatuksiani tulkittaisiin siinä kontekstissa, koska kirjoittajan ja kommentoijien tarkoitus oli hyvä, eikä sinänsä ristiriidassa minun ajatusteni kanssa. Toivonkin rakkautta, armoa ja iloa itseä ja muita kohtaan, me riitämme tällaisina kuin olemme. <3

Edellisestä kirjoituksesta onkin todella pitkä aika. Tämä vuosi on ollut aikamoista vastatuuleen tallustamista. Olen ollut työtehtävässä, joka kuormittaa liikaa, liikunta on jäänyt vähemmälle, kunto huonontunut, ruokatottumukset vaihdelleet, uni ollut epätasaista ja stressi on hallinnut elämää. Aika tahmeaa siis. "Väsyttää" on ollut yleisin sana puheessani. Ihan hanurista, jos suoraan sanon. Nyt toivon pilkahdus näkyy paristakin suunnasta. Ja jos ei muuta, niin tässä on ainakin opittu itsestä ja elämästä. Olen saanut mieleeni suunnan, johon haluaisin lähteä elämässni ja se jo itsessään on kiva asia, koska pitkään aikaan en nähnyt mitään suuntaa mielessäni ja se oli masentavaa. Joskin matka uuteen suuntaan on vasta alussa, mutta silti toivo on taas palannut osaksi arkea. 

Tässä pikapäivitys tähän väliin, kyllä se tästä rämpisestä kulkemiseksi taas muuttuu. Arkeen iloa ja toimintaa on onneksi tuonut ihana koiramme, jonka kanssa olen löytänyt metsässä kävelyn ilon ja sen rahoittavan vaikutuksen. Harmi vain, että päivät lyhenee ja aika seikkailla metsässä pienenee samalla. Jospa kohta tulisi lunta ja saisi telmiä hangessa. :)

Takana on kohta pari viikkoa flunssaa ja aaltoilevaa kuumetta. Sairastaminen on todella inhottavaa; ei voi urheilla, ei voi olla töissä, eikä voi oikeastaan tehdä mitään hauskaa. Reagoin kuumeeseen voimakkaasti ja nukun sen pois. Olenkin nukkunut paljon ja silti olen väsynyt. :( Luulin jo viikonloppuna olevani terve, mutta kaksi kevyttä treeniä kostautuivat sunnuntai-iltana kuumeena. No, tämä on ollut ainakin hyvä motivaattori jättää tulehdusta aiheuttavat/ tukevat aineet taas pois ruokavaliosta. Sokeri ja viljat (paitsi riisi) ovat jäneet taas pois. Maitotuotteita olen pitänyt vielä mukana kahvimaidon ja juustojen muodossa. Niitäkin voisi vähentää pikku hiljaa tai ainakin useampana päivänä. Sairaana helposti antaa periksi herkuttelulle, jotta olisi edes jotain kivaa. Voi kuitenkin olla, etteivät ne tue parantumista?

Kaikista pahinta on liikkumattomuus. Haaveilen lenkkeilystä (vaikka juokseminen on inhokkilajini) ja vaikka mistä (punnerruksista, leuanvedoista, kyykyistä...). Kauppareissulla katsoin kateellisena lenkillä olevia ja itse meinasin saada pohkeet kramppiin kävellessä pienen ylämäen ylös... Onneksi toistaiseksi järjen ääni on pysynyt mukana ja olen malttanut olla stressaamatta tästäkään liikaa. Mitään välitöntä etappia ei tulossa lähiaikoina, enkä tiedä onko pidemmälläkään tähtäimellä. En ole vieläkään lopullisesti päättänyt EM-kisoihin tähtäämisestä ensi kaudella. Ensin terveeksi ja sitten mietin tätä. 

Huomenna sitten töihin ja iltapäivällä lääkärin kautta kotiin. Varmuuden vuoksi haluan tietää onko joku tulehdustila päässyt valloilleen. Kumppanilla nimittäin oli lauantai-iltana hyvä olo ja sunnuntaina hän heräsi kummatkin silmät pahasti tulehtuneena ja poskiontelontulehduksessa... Tarkkana siis ja lääkärin lupa treenin aloittamiseen. 

No tästä pohjamudasta on hyvä kerätä motivaatiota sekä ruokavalion suhteen sekä treenaamisen suhteen. Treenissä täytyy mustaa aloittaa maltilla ja monipuolisesti. Ensi kerralla iloisemmalla meiningillä ja terveenä! :)

Kevätsiivous päättyi lomaan, mikä johti aikamoiseen sotkuun. Lomalla oli ihanaa; nukuin, söin ja join terveellisiä ja ei niin terveellisiä juttuja. Se teki hyvää. Nyt pitäisi kuitenkin palata arkeen ja luoda se tasapainoinen arki. Huomaan, että toisaalta se on helppoa: Päättää vain, ettei arkena tai muuten syö herkkuja. No, käytännössä se ei ole niin helppoa. Tunnistan ja tunnustan, että erityisesti väsyneenä alkaa suklaa houkuttamaan ja tahdonvoima kaikkoaa kahvitunnille. No nyt uuteen nousuun tästä huolimatta!

Sovimme nyt puolison kanssa yhdessä tietyt herkutteupäivät. Tämä toimikoon helpotuksena siihen, ettei tarvitse miettiä muuta kuin onko tänään se sovittu herkkupäivä? Jos ei niin herkku jää syömättä. Kevätsiivoksen porukka perusti jatkoryhmän facebookissa ja siellä ollaan tehosiivoamassa heti perään uudestaan. Siihenkään en itse halua lähteä. Itsellä tavoitteena kuin oli se tasapaino ja järkevä arki. Kuurilla on jokseenkin helppo onnistua, mutta entä siinä arjessa, kun on sallinut itselleen jo jotain? Porttiteoria tulee tässä kohtaa ehkä käytäntöön, eli pieni lipsahdus johtaa seuraavaan ja kohta elämä on taas yhtä lipsumista. Tästä siis haluan pois. Haluan nauttia (kontrolloidusti? onko kauhea sana?) herkkuja sekä tehdä hyviä ja tietoisia valintoja oman hyvinvoinnin näkökulmasta. Tätä pitäisi nyt opetella. Olen sallinut itselleni riisin (ei kuitenkaan ihan joka päivä eikä liikaa) ja maidon (lähinnä kahviin, joskus myös juustoja ja kermaa ruuanlaitossa). Se mitä pyrin välttämään on sokeri (myös kiinnittämään huomiota hedelmäsokerin saantiin), viljat (paitsi se riisi) ja palkokasvit. Alkoholikin on poikkeus myös jatkossa, mutta niin se on urheilijalla ollut muutenkin jo vuosia. Silti aion sallia itselleni lasin viniä välillä, jos siltä tuntuu. 

Mietinkin tätä ehkä niin, että jos olisin munkki tai nunna, voisi lupauksesta ja elämäntavasta olla helppo pitää kiinni luostarin muurien suojassa, kaltaisteni seurassa. MUTTA, kun pääsisin muiden sekaan ja näkemään muiden elämää, iloja, suruja ja nautintoja, voisi tuo lupaus ja elämäntapa joutua koetukselle. Ehkä vähän huono vertaus, mutta näin itse ajattelen tästä. Houkutusten ja elämän keskellä hyvinvoinnin huomioiminen (silleen terveesti ei ortorektisesti) voi olla haastavaa. Tähän haasteeseen tartun nyt!

13.4. oli taidon SM-kisat, joihin valmistautuminen ei mennyt aivan suunnitemien mukaan työkiireiden ja flunssan takia. MUTTA päätin, ettei tämä saa pilata kisavalmistautumista. Päätin, että keskityn hyvän fiiliksen ja omien suoritusten hiomiseen hieman eri kantilta kuin ennen. Liikesarjaan olin miettinyt uudenlaista rytmitystä uusien hengitysten avulla ja ahrjoittelin liikesarjan osia ajatuksella ennen kisoja. Tarkoituksena oli myös tehdä kokonaissuorituksia, mutta tämä jäi toteutumatta, koska jouduin priorisoimaan kehon palautumisen ja tuntemukset. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, koska en myöskään sitten pilannut hyvää fiilistä heikolla suorituksella ennen kisoja. Joukkueliikesarja aolimme harjoitelleet syksystä saakka hyvin hajanaisesti, mutta päätimme heti alusta, että vauhti tulee olemaan kova ja rytmi oli selkeä kaikille. Keskityimme vain yhteiseen rytmiin ja annoimme mennä sen kummemmin ajattelematta mitään. Homma sujui todella hyvin ja voitimme! Tämä oli maailman paras aloitus kisapäivään!

Henkilökohtainen liikesarja sujui myös suunnitelman mukaan. Jouduin joka välissä kyllä hakemaan tiukasti keskittymisen omaan suoritukseen ja tekemiseen. Monesti ajatukseni harhailevat vastustajaan ja muuhun, jolloin oma suoritus kärsii. Nyt keskityin vain omaan suoritukseeni ja asenteeseen. Tämä onnistui ja voitin yhden kaikista kovimman vastustajani omien odotustenikin vastaisesti. Finaalia ennen oli pitkähkä tauko ja sen jälkeen uudelleen keskittyminen vei voia todella paljon. Tämä heijastui negatiivisesti henkilökohtaisiin otteluihin, jotka menivät selviytymistaiteluna. Vasta joukkueotteluun sain hyvän fiiliksen ja fokuksen takaisin ja ne sujuivatkin todella hyvin. 

Kaiken kaikkiaan jatuksiin jäi, että täytyy treenailla kroppaa taas hieman suunnitelmallisemmin kuntoon, jotta kokonainen kisapäivä ei ala painamaan näin paljoa. Ja otteluun täytyy löytää jotain, millä saan itseni syttymään heti alkuun. Näitä jään työstämään seuraavaa kautta varten. Pitkän kisapäivän päätteeksi olo oli todella tyhjä, mutta mieli iloinen. On se vaan silti kivaa! :)

Keskittymistä: 

Suorituksen jälkeistä rentoutumista ja hyvää kisafiilistä: