Tällä viikolla olen ollut melkoisen pirteä. Olo on ollut hyvä, ruokahalu edelleen hieman poissa ja toisaalta välillä taas mielihalut valtaa ajatukset. Olen yrittänyt miettiä kevätsiivouksen jälkeistä aikaa ja tasapainoa tällaisen tiukan ja pelkistetyn ruokailun sekä nautintojen välillä. 80% ajasta voisi olla paleo-tyylisen ruokavalion mukaan ja 20% jää myös herkutteluun. 

Yksi hyvä merkki siitä, että nämä paleojutut ovat muodostuneet tavoiksi on, etten enää käy Facebook-ryhmässä kovinaan usein. Homma siis rullaa omalla painollaan. Välipalata ja kaffen kaipuu tuottavat eniten murhetta. Mutta niistäkin on selvitty.  Olen vain huomannut, että joko ruokahalu katoaa kokonaan tai sitten aina vähän tekisi mieli myös joaon herkkuja. Olen parantumaton herkkusuus, jonka täytyy vain oetella uutta tapaa ajatella arjessa ruokailua hyvinvoinnin näkökulmasta. Välillä herkuttelu on kuitenkin tarpeen ja se tuottaa myös hyvinvointia, mutta jos 80/20 ajattelu kippaa väärään suuntaa (80% herkkuja ja 20% terveellistä) tuo herkkujen hyvivnointi näkökulma muuttuu joksikin muuksi. 

Aurinkoisessa säässä kohti viimeistä siivousviikkoa! :)